Kuva Paluumatkalla Siilinjärveltä

Viimeisen viikonlopun sain olla ´evakossa´ vanhemmassa opiston asuntolassa (Mäkipäässä), vähän kauempana opiston päärakennuksesta. Se osoittautuikin ihanan rauhalliseksi paikaksi. Sänkyni kohdalta avautui maisema läpi koivikon, tien ja peltojen yli järvelle, jonka taakse ilta-aurinko laski. Jostakin syystä nyt juuri tämä hiljaisuus tuntuu todella hyvälle. Toki seuraakin on ollut ja olen nauttinut siitä, kämppäkaverista ja ystävästä, jonka kanssa olen käynyt syömässä, mutta myös muulloin olemme viettäneet aikaa yhdessä. Näissä merkeissä meni siis viikonloppu. Ja perjantai 24.4.2015 onkin sitten viimeinen päivä täällä.

Kuvat Mäkipään asuntolasta

´Kaikella on aikansa´....

...aika itkeä
ja aika nauraa...

...aika repäistä rikki
ja aika ommella yhteen,

aika olla vaiti
ja aika puhua,..

Saar.3

Kuvat Opiston ympäriltä - vene testattu - odottavat uusia soutajia

 -

Olen ajatellut näitä tekstejäni, joista muodostuikin kovin toisenlaiset mitä alkuun olin ajatellut. Jotakin siis kuitenkin olin ajatellut, vaikka alussa koin antavani itselleni ´vapaat kädet´ tehdä tätä. Ikään kuin puristuksen/ohjauksen kautta suostuin jakamaan jotakin itsestäni. Ja huomaan, että tästä tulikin kaiken kaikkiaan aika syvällinen. Ei niinkään kertausta tunneilta, vaan lähinnä sisimpäni matkasta kaiken tämän opetuksen rinnalla.

Ja uskon, että näin on hyvä. Toivon, että joku jossakin saisi tämän myötä pisaran Jumalan Siunauksen maljasta - aavistuksen Jumalan Suuruudesta - Hyvyydestä ja Rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan, juuri sinua ja juuri minua kohtaan. Halun ottaa se vastaan ja elää todeksi omassa elämässä.

Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka häneen turvaa! Ps. 34:9

Vielä en tiedä jatkuuko tämä blogini vai alkaako joskus uusi... Tämä oli avaus kirjoittamisen maailmaan kohdaltani. Ja huomaan, ettei se niin mahdoton ollutkaan - tallentaa ajatuksia ja elettyä elämää.

Kuuntelin yhtä puhetta, jossa verrattiin taivastielle astumista ja bentsi hyppyä (Benji-hyppy). Kukaan ei vaan tule työntämään siihen, vaan itse omasta tahdosta se lähtee - vähän uskallusta - rohkeutta se vaatii - astumista uuteen - tahdon päätöstä. Ja mitä se antaa; uuden elämän jo täällä ja taivas varmuuden sisimpään.

Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. Joh. 1:12

Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo vanhurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Room. 10:9-10

Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut. 2Kor.5:17

Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto. Fil. 1:21
 

Toivotan siis näin

                            Taivaallisen Isän

                                                      runsasta Siunausta elämääsi!

     - Heli -

      Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

     Kuvat Valokuvakirjan talvimaisema   ja isäni lakki - elämä jatkuu...                                              

Avaan tähän jotain yhdestä matkasta, jonka olen saanut tehdä. Matkasta, joka vei syvän surun keskelle. Olen hyvin saanut tiedostaa, että jotakin minussa muuttui tuon matkan myötä ja jotakin se ´jätti´ tuleviin askeliin.

Keväällä 2009 näin unen isästäni: Meren rannalla oli valtavan kokoinen laituri, joka kohosi rannan päästä useiden metrien korkeuteen. Isäni seisoi laiturilla ylhäällä.  Minä olin kauempana rannalla, josta näin kun isäni sai ikään kuin sydänkohtauksen, alkaen sen johdosta kaatumaan. Minä huusin veljiäni hakemaan Nitroja. Seisoin paikallani katsoen kaatuuko isä laiturille vai tipahtaako alas, jotta osaisin lähteä juoksemaan oikeaan suuntaan. Kaatumista en nähnyt. Siihen uneni loppui.

 Seuraavana päivänä olin siskoni kanssa puhelinyhteydessä ja kerroin uneni ja tunne siitä oli yön jälkeen vielä hyvin voimakas. Ilman kyyneleitä en kertomistani pystynyt tekemään.  Asia kuitenkin jäi siihen, emme siihen myöhemminkään enää palanneet, isäni elin aikana. Hän oli se, joka terveyden puolesta oli vahvempi vanhemmistani. Kesät -  talvet isäni ajoi mopolla, hoitaen 'juoksevat'  asiat. Isäni oli Rautaruukilla kolmivuorotöissä eläkeikään asti. Pian eläkkeelle päästyään hän sai tehdä uskonratkaisun, ei hän juuri uskon asioista jutellut, mutta muutoksen hänestä pystyi huomaamaan. Ja vaikka iän myötä askel oli lyhentynyt, ei pois menoa vielä pitkään aikaan olisi osannut odottaa.

Syksyllä 2009 aloin tehdä valokuvakirjaa lahjaksi isälleni, hänen täyttäessä seuraavana kesänä 80 vuotta. Keräsin suuren määrän valokuvia, jotka siirsin koneelleni, mm. isän siskolta ja veljeltä ja myös omilta sisaruksilta kokosin aineistoa. Tuota valokuvakirjaa tein siis syksyllä. Ihmettelin sitä miten valmiille se alkoi jo tuntua. Syntymäpäivähän olisi vasta ensi kesänä.  Muistan kuitenkin tunteen, joka nousi mieleni kirjaa tehdessäni; entä jos tämä onkin isän muistokirja.

Hämmästyin myös sitä, että olin lainannut ison pinon kirjoja kirjastosta, joista tarkoituksena oli etsiä sopivia runoja tai ajatelmia kirjaani. Selasin kirjan toisensa jälkeen ja hämmästyin, ettei yksikään runo tai ajatelma sopinut mielestäni kirjaan. Palautin kirjat ja ajattelin, että olisihan vielä aikaa kesään.

 Ja kun isä sitten oli kuollut ymmärsin, että nyt oli aika tehdä kirja valmiiksi. Noin viikossa kokosin loput kuvat ja kaikki tekstit runoina tai ajatelmina, kaikki tuli hyvin saman tien eteeni, joista siirsin ne kirjaan. Laitoin kirjan tilaukseen, jotta se joutuisi isän siunaustilaisuuteen. Koin selvää johdatusta kirjan valmistumisen myötä. Osaltaan tämä kaikki oli myös surutyötä, joka tuolloin alkoi.

 Muistan miten ihmettelin talvimaisema kuvaa, jonka olin laittanut yhdelle sivulle, syntymäpäivähän olisi kesällä. Miten osuva se oli nyt, ymmärsin sen.

 Muistan hyvin viimeisen kerran kun olin isäni kanssa kasvotusten keittiön pöydän ääressä. Hän kertoi tapahtumaa, joka koski minulle tuntemattomia ihmisiä. Lähinnä mieleeni on jäänyt se miten isäni tunsi syvästi. Hänellä oli myötäelämisen kyky, kuinka kyynel nousi silmänurkkaan kertomuksen myötä. Silloin tuo isän liikuttuminen kosketti minua syvästi, vaikka itse asia ei minua koskettanut samalla tavalla kuin isää. Tämä piirre isässä oli vahvistunut nyt, kun elämä oli jo iltapuolella. Kun tuolloin olimme lähdössä kotiin Siilinjärvelle tuli isä tapansa mukaan ulos ja autolle asti saattelemaan. Olimme jo autossa ja isäni laitteli vielä ulkosaunan ovea kiinni, joka tuntuikin nyt vievän enempi aikaa, siinä isää katsellessa ajattelin lämpimästi sitä, että isäni oli jo vanha. Ei näissä hetkissä uneni tullut mieleeni se, että näin isäni viimeisen kerran.

2.2.2010 isäni oli ollut lumitöissä ulkona. Sisälle tultua hän oli mennyt keittiön pöydän ääreen istumaan. Ja jonkin ajan päästä oli saanut siinä istuessaan sairauskohtauksen. Ja tähän kohtaukseen isäni menehtyi. Sydänperäinen kuolinsyy lukee kuolintodistuksessa. Sain kuulla isän kuoleman veljeni vaimolta puhelimessa, kun olin palaamassa töistä.

Taivaallinen isäni lohdutti minua isän kuoleman jälkeen monin tavoin. Sain nähdä unen ensimmäisenä yönä; siinä isäni oli kuollut ja häntä vietiin hevosrattaissa arkussa, jonka kansi oli auki. Lähdin juoksemaan arkun luo. Katsoin isää, isä makasi arkussa,  se kovin tuttu lakki päässä, eikä näyttänyt kuolleelta, vaan ikään kuin olisi nukkunut. Tämän uneni myötä ei minulla ollut tarvetta mennä katsomaan isää enää hautajaisissa. Tiesin, että näky olisi erilainen ja halusin säilyttää sen kuvan, jonka unessa sain. Tuo lakki kuvasti minulle elämän jatkumista, se tunne siitä minulle tuli.

 Uskon, että isän taivasasiat olivat kunnossa. Vahvasti myös tunsin, että Jumalani lohdutti erään laulun sanoin, joka juuri isän kuoleman jälkeen alkoi soida usein radio Dein kanavalla, monta kertaa päivässäkin tuli tuo sama kappale.  Laulun ajaksi keskeytin tekemiset ja vain kuuntelin. Ja kun veljeni soitti, hänen vaimonsa kokosi lauluja siunaustilaisuuteen kysyen, että olisiko joku laulu mielessä, sain sanoa sen. Olihan laulu minua puhutellut/lohduttanut voimakkaasti. Laulun esitti siskoni miehen setä seurakuntatalolla, jossa muistotilaisuus pidettiin. Laulu: Puhdasta kultaa.

Myös ensimmäinen uneni, koskien isäni kuolemaa kääntyi valtavaksi lohdutukseksi. Lähtöhetki ei ollut sattuma, vaan tarkalleen Jumalani tiedossa ja jollain tavalla tietoisuus, että Hän, Taivaallinen isäni halusi valmistaa minua - lievittää tuota surua, joka olisi pian edessä.

                           Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Puhdasta kultaa: Lasse Heikkilä

Tässä kylmässä metsässä alla sammalen
– moni luulee – vain mustaa on multaa.
Kimallus puron pohjalla kertoo totuuden:
sydän suuri on puhdasta kultaa.

Missä pyörä ei pyöri ja mätäs upottaa
eikä kelkat ja moottorit auta.
Siellä kulkijan saapas voi jäljen tavoittaa
kun on tahto, kuin karkaistu rauta.

Tällä reitillä montaa ei ole kulkijaa
eikä uurteita painunut tiehen.
Silti mietitty tässä on monta asiaa.
Ovat uurteet vain otsassa miehen.

Sielu huutanut täältä on kohti Jumalaa
ja on myöntänyt syntiä monta.
Korpialttarin äärellä Herra armahtaa,
ilo kohdata saa ilotonta.

Tässä kylmässä metsässä alla sammalen
– moni luulee – vain mustaa on multaa.
Kimallus miehen poskella kertoo totuuden:
sydän suuri on puhdasta kultaa.

                               Kuvat Valokuvakirjasta/muistokirjasta

                                          Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Minä opetan sinua, sanoo Herra, ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa. Minä neuvon sinua, minun silmäni valvoo sinua. Ps.32:8

Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Joh.10:27

Ehkä kirjoitan tähän jotakin omista kokemuksista johdatukseen liittyen. Tällöin joudun menemään alueelle, joka on niin syvästi jotakin minusta, minulle tärkeää, elettyä ja itse koettua. Osoitusta Jumalan rakkaudesta, välittämisestä kohdallani.

Toki Raamattu on keskeisin, josta käy selville Jumalan yleinen tahto eli yleisohjeet koskien avioliittoa, työ,raha,lapset ja miten elää tässä maailmassa ym. mutta myös Raamattua lukiessa voi kokea sen elävyyden/puheen juuri omaan elämään liittyen. Ja juuri tämä on sen rikkaus, josta saamme ammentaa yhä uudelleen ja uudelleen. Sitten on Pyhän Hengen ohjaus; rukouksessa, tuoden ajatuksen tai tunteen johonkin liittyen tai voimakkaan halun tehdä jotakin. Oma luku ehkä kohdallani ovat olleet unet, jotka poikkeavuudessaan ovat myös olleet niitä, jotka on ollut helppo erottaa luonnollisista unista. Ensimmäinen tällainen uneni oli kun olin 17 vuotias.

Olin siskoni kanssa menossa opiskelemaan ja töihin Ouluun. Oli vielä kesä, aamuyön unessa eteeni tuli luku 570 ja että se on meidän asuntomme vuokra. Oli aamu, nousin istumaan sängyssäni ja sanoin tuon siskolleni, mitä olin nähnyt. Emme silloin siihen enempää kiinnittäneet huomiota.  Tuli syksy ja lähtö Ouluun ja edelleenkään meillä ei ollut asuntoa. Menimme sunnuntain kokoukseen, sen loputtua seurakuntalaisille selvisi, että olimme ilman asuntoa. Yksi perhe kuitenkin oli valmis tarjoamaan omakotitalostaan huoneen väliaikaisesti meidän käyttöön. Heidän oma tytär oli juuri lähtenyt opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja hänen huoneensa oli tyhjillään. En muista miten pitkään ehdimme heidän luona asua. Olimme laittaneet lehteen ilmoituksen, asuntoon liittyen. Myöhemmin siskoni oli vastannut yhteen soittoon vuokra-asunnosta ja kertoi innoissaan; “ja arvaa mitä, sen asunnon vuokra on 570 mk." Itse en muista, että silloin olisin kenellekään untani kertonut.  Siskoni kertoi uneni kyllä aika monelle, varsinkin seurakunnassa, jossa kävimme, tästä tunsin oloni lähinnä noloksi.

Tähän liittyen vielä, noin kymmenen vuoden päästä tästä, kun lähdin toisen kerran opiskelemaan Ouluun, myös tuon vuokra-asunnon vuokra oli tuo samainen 570. Sattumaako? Ei, en voi uskoa niin.

Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Arjen johdatusta:

Olin kotona ja kädessäni oli Tapio Nousiaisen Valitut runo II kirja. Olin aikeissa aloittaa sen lukemisen, kun tyttäreni, tuolloin 14 vuotias, astui huoneeseen. Kysyin häneltä; voisinko lukea yhden runon?  Johon hän vastasi; ei, en pidä runoista. Minä tykkään romaaneista. Minä jatkoin kuitenkin; entä jos ottaisin ´peukku´ runon ja luen sen. Hän varmaan ajatteli, että myöntymällä pääsisi helpommalla. Ja niin minä sitten avasin kirjan summassa - katsoen runon nimeä. Runon nimi oli Romaani. Runo kertoi yhden romaanin elämästä ja uskoon tulosta.

Noin vuosi tästä tyttäreni sai tulla uskoon 'riparilla' eli seurakuntakoululeirillä (Vap.srk.) Jyväskylässä.

                                       Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Tänään puolelta päivin lähden ajelemaan kotia kohti - pääsiäislomalle ja pitkästä aikaa on mahdollista myös käydä 'omassa' seurakunnassa...

                        Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Viime viikolla toinen 'vaki' opettajistamme piti hyvän opetusjakson Matteuksen evankeliumin äärellä ollessamme. Hän mm. toi vertauksen hyvään paimeneeseen ja lampaaseen liittyen: Miten paimen toimii karkailevaan lampaaseen nähden. Miten hän ottaa tällaisen lampaan jalan (samalla opettajamme asetti kynän sormien limitse lyöden napakan iskun jalkaansa vasten, jolloin kynä meni poikki) katkaisten sen. Tämän jälkeen paimen lastoittaa sen ja kantaa olkapäillään lammasta, kunnes jalka on parantunut. Kun lammas on tämän käynyt läpi, se ei enää koskaan mene omille teille.

Opetustapa tuntuu kovalle, mutta jos vaihtoehtona on eksyminen ja sen seurauksena joutuminen 'surman suuhun', on se pieni hinta kivusta.

Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. Hes.34:16

Jäin miettimään tätä, rinnastaen sen meidän elämään. Miten usein Jumalamme toimii meihin nähden näin? Rakkaudesta meitä kohtaan hän antaa meille jotakin mitä on vaikea ymmärtää ollessamme sen tuskan/surun/kivun keskellä.

Sen läpikäytyämme emme mitään sellaista soisi uudestaan kohtaavamme. Samalla ajatellen, etten sitä enää poiskaan antaisi, nyt kun se on jo takana. Se on tuonut elämääni jotakin, mitä ei olisi voinut syntyä, ilman tuota kokemusta.

Itkemättömät itkut Anna-Mari Kaskinen

Kaikki menneet murheelliset päivät
itkut, jotka itkemättä jäivät
suru, jota lievitä ei kukaan
kipu, joka aina tulee mukaan
tuska, joka yhä tulee kohti
murhe, joka epätoivoon johti
kyynel yksikään ei turhaan juokse
kaikki, kaikki kootaan Isän luokse

Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat
aika kutoo suurta salaisuutta
kivun kautta Jumala luo uutta

Vaikka pimeys on yllä päämme
vaikka vielä varjon maahan jäämme
yössä liekki lempeästi loistaa
padot murtaa, kaikki lukot poistaa
hiljaa lähtee sydämeltä taakka
itkut itkeä saa loppuun saakka
sisään tulvii uusi kirkas vesi
vihdoinkin on vapaa sydämesi

Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat
aika kutoo suurta salaisuutta
kivun kautta Jumala luo uutta

Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan
kyyneleetkin puhkeavat kukkaan
vaikkei silmä vielä nähdä saata
tuskakin on toivon kasvumaata

                         Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Ohjelma:

Viikonlopun jälkeen olikin sitten maanantai tervetullut vapaapäivä. Tiistaina pidettiin kurssin puolivälin palaveri, joka siirtyi edelliseltä viikolta tähän. Siinä oli mm. kuulumiskierros eli ´risut - ruusut´ tyyliin.

Joka toinen maanantai on takkailta. Yhdessä tällaisessa olen ollut 9.3 jossa mm.  nimi ja mitä positiivista tässä päivässä kierroksella aloitettiin, lauluja, rukousta ja sana/hartaushetki. Tuolloin oli myös Venäjällä, Aunus Vitelen kylässä vierailleen meidän kahden ryhmäläisen kuvamatka, heidän hiihtolomalla tekemästä reissusta siellä. Ja lopuksi pientä purtavaa/iltapala ja vapaata yhdessä oloa.

Elokuvailtoja on myös mahdollista järjestää. Itse olen ollut katsomassa Luther elokuvan (10.3), joka olikin ihan hyvä kahden Luther teoriapäivän jälkeen, jotka olivat edellisellä viikolla.

Muutoin monenlaista: joka viikko pyörivät peli-illat, sekä kaikille avoin raamattupiiri kokoontuu salissa ja rantasaunat lämpiävät joka viikko. Nuortenilta on kerran kuussa. Keskiviikkoisin nuoret ovat suunnistaneet Tampereelle nuortenopiskelijoiden iltaan. Sunnuntaisin klo 11 on Messu, jossa käykin paljon kyläläisiä ja kauempaa.

Kurssiryhmämme kokoonpano on elänyt näiden viikkojen aikana. Uusia tuli jossain välissä ja on ollut niitä, jotka ovat käyneet lyhyemmän jakson. Sekin osaltaan tuo vaihteluna uutta ilmettä luokkaamme, vaikka muutoin jokainen on hakeutunut istumaan samalle paikalle. ´Talon´ opettajia on kaksi, jotka ovat ns. pysyviä opettajiamme. Kun muutoin ulkopuolelta tulevat ovat pitäneet parin päivän jaksoja ja näitä eri opettajia meillä on kaiken kaikkiaan 15 lukujärjestyksessä.  

Kuva Opiston takaa. Auringonpimennyksen aikaan 20.3.2015 klo 12.15. 

                Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Jeesuksen puolelta:

Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee. Minä kutsun teitä ystäviksi, sillä olen ilmoittanut teille kaiken, mitä olen kuullut Isältäni. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät sitä varten, että menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi ja että Isä antaisi teille, mitä sitten anottekin häneltä minun nimessäni.Joh.15:13-16

Miten usein torjumme meille osoitetun ystävyyden omista kivuista käsin. Etsimme aitoutta - pysyvyyttä, mutta sen näkemiseen tarvitsisimme apua.

Ajan kiireisyys ja omien tarpeiden laittaminen 'kaiken' edelle, tekee meidät sokeiksi lähimmäisemme tarpeille. Vaatiessamme itseltämme yhä enemmän suorittamista, toimimme näin myös lähimmäisemme suhteen ja kierre on valmis. Monet pettymykset ovat voineet rakentaa suojapanssarin niin paksuksi, ettei muu kuin ihme - Jumalan väliin tulo, voi sitä enää läpäistä.

Jumalan armo - Jumalan Rakkauden alla, voimme kokea muutoksen. Usein vähitellen tuo muutos on mahdollinen. Monesti emme itse heti pysty sitä huomaamaan - vasta matkan päästä saamme katsella ihmettä, jonka Jumala on saanut meissä vaikuttaa. Vähän kuin  kysyessämme lapselta; oletko kasvanut pituutta paljon tänä vuonna? - Siihen mikä tapahtuu vähitellen, meidän on suoralta kädeltä vaikea antaa vastausta. 

Ja näin Jumala vaikuttaa meissä hengenhedelmänä myös ystävällisyyttä ja tekee meidät kykeneväksi ystävyyssuhteisiin. Raamatusta voimme löytää kehotuksen ystävällisyyteen, sen sijaan ystävyyden suhteen saamme toimia itsestämme käsin - kaikkia ei ole luotu ystäviksi keskenään, mutta ystävällisyys osaltamme kuuluisi kaikille.

Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja hyväsydämisiä ... Ef.4:32

Usein ystävyys rakentuu tasapuolisuuteen. Antajan ja kuuntelijan osa ei pitkään ole tyydyttävä, mutta se voi olla myös omavalinta tuohon suhteeseen - en halua - en kykene antamaan itsestäni enempää. Toiset käyttävät määrityksissään hyvinkin harvaa siivilää - sinne päin tyyliin. Toisen on lähes mahdoton sanoa ääneen sitä mihin heidän sisimpänsä ei voi yhtyä.

Avoimuus - rehellisyys - luottamus ovat arvoja, jotka meidän on helppo listata ystävyyden alle. Ehkä vain Jumalan edessä kykenemme tähän - Hän kun jo muutoinkin näkee lävitsemme - meillä ei ole siis muuta 'vaihtoehtoa' (näin ilmaistuna kuulostaa vaatimukselle, sitä se ei kuitenkaan ole) kuin yhä uudestaan tulla sellaisena kuin olemme Hänen luo, jos haluamme elää Hänen yhteydessä ja johdatuksessa. Hänen ominaan emme kohtaa näissä kohtaamisissa tuomiota - vaan Armon = Ansioton Rakkaus Minun Osakseni. Yhä uudestaan saamme kohdata ymmärryksen ja saamme vastaukset ongelmiimme nyt tai ajallaan ja Hänen tavallaan, jota emme monestikaan heti ymmärrä.

               Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Kuva Oikealla sulassa pari joutsenta

Psalmi 139
Herra, sinä olet minut tutkinut,
sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin,
sen sinä tiedät,
jo kaukaa sinä näet aikeeni. 
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut,
perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. 

Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa,
jota sinä, Herra, et tuntisi. 
Sinä suojaat minua edestä ja takaa,
sinä lasket kätesi minun päälleni. 
Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, 
siihen ei ymmärrykseni yllä. 

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta,
minne voisin paeta sinun edestäsi? 
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan,
sielläkin sinä olet. 

Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa, 
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi. 

Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä,
yö peittää päivän valon", 
sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, 
pimeys kuin kirkas valo. 

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten,
äitini kohdussa olet minut punonut. 
Minä olen ihme, suuri ihme,
ja kiitän sinua siitä.
Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen.

Kestohangella oli hyvä kävellä. Hiihtäjiä ja pari potkukelkkailijaakin näkyi menevän pitkin peltoja. Toista siis kuin täällä, jossa kevät on paljon pitemmällä.

Pihamaa - vielä ei tarvitse ajatella kukkapenkkejä.

Matkalaulu.

Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu?

Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.

Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.

Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.

Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.

Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.

Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.

Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi,

nyt ja iankaikkisesti.

Ps. 121
                                                                  
                                                     

                              Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/

Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Hebr.11:1

Voinko aina luottaa... Johdatukseen ?

Niin, silloin kun kaikki menee niin kuin olemme suunnitelleet - se on usein helppoa. Miten on yllättävien tilanteiden suhteen. Voinko/tuleeko nekin ottaa Jumalan kädestä, vai juuri ne - jotta kasvaisin, jotta saisin nähdä ulospääsyn tai kaiken sen tarkoituksen.

Entä silloin kun ei ole suunnitelmaa. On vain: Odottaa ja luottaa - pysähdys. Tiettyyn rajaan asti sekin onnistuu. Harmikseni olen toistuvasti saanut opetella juuri tätä. Jumalan aikataulu on tuonut muutoksen sitten tullessaan. Mutta toistuvasti kuitenkin olen tunnistanut kärsimättömyyden itsessäni, ennen ´oven avautumista´ ja tuota muutosta. Nyt jo ajattelen; jos tämä on Jumalan keino rakentaa luottamusta Häneen - tulenko tässä valmiimmaksi.

Entä kun ´törmään´ asioihin, joihin koen etten voi vaikuttaa - asiat, jotka ´kaatuvat päälleni´- saanko silloinkin luottaa, että Jumala näkee voimavarani - kestokykyni.

Täällä tuli jossain tilanteessa ajatus Jumalan Sanaan  / Raamattuun liittyen. Miten näemme siinä osan Jumalasta - mutta Jumala on vielä paljon enemmän. Ihminen on taipuvainen analysoimaan ja määrittämään asioita - mutta Jumala ei tule mahtumaan meidän mitattavaksemme. Hän on kaikessa suhteessa meidän salattu Jumalamme: Suurin - Voimakkain  ja Viisain.

Mitä on suostua johdatukseen? Mitä se vaatii?

Ehkä tyjentymistä omavoimaisuudesta - ehkä sitä, että on jo kokemuksen kautta tietoisuus siitä, ettei enää halua erehdysten/mutkien kautta ratkaista asioita tai ehkä nekin tiet on jo vaan kuljettu loppuun. Ja jossakin minussa on syvätietoisuus, että juuri minua varten on varattu oma tie / suunnitelma / kutsumus.

Ja kohti sitä vie yksi askel kerrallaan, mutta ne askeleet on suostuttava ottamaan.  

... ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa...Gal 2:20

Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Room.8:14

' Sama on totta myös toisin päin käännettynä, eli Jumalan henki johtaa Jumalan lapsia'.

 Kuva:     http://kuvapuhuu.blogspot.com/