Kaiken opetuksen lomassa minua on puhutellut se, ettei meidän tarvitse edes tietää kaikkea.

Opettaja saattaa tuntien kuluessa kirjoittaa itselle muistilappua selvitettävistä kysymyksistä, joita oppilaat ovat esittäneet. Hänkään ei siis ´tiedä kaikkea´. Se vaan näyttäytyy hyvin luonnollisena asiana täällä - inhimillisyys.

Heillä onkin  sitten vielä näistä vastausta vaille jäävistä kysymyksistä muotoutunut omia kielikuvia: Mm. Käy jääkaapilla / Ota kahvikuppi tai tänään tuli vielä; miten Herrasmies nostaa hattua, jolloin ymmärretään, että vastausta ei ole. Viimeisin tuli tänään, Kainin merkkiä koskevaan kysymykseen. 

Paljon tietoa tulee suoraa ja selviää selvitettäessä, mutta kaikkiin kysymyksiin ei vaan ole vastausta - eikä tarvitse olla.

Täällä koen myös hyvänä, että ilmapiiri mahdollistaa kaikenlaisten kysymysten esittämisen. Olenhan oppimassa / hakemassa ymmärrystä ja tietenkin tämä yhteyden kokeminen on tärkeä.

Muistan joskus lukeneeni tähän liittyen tapauksen missä tunnetulta puhujalta / opettajalta kysyi samaan kahvipöytään tullut henkilö, jotain Raamattuun liittyvää. Tähän hän suoralta kädeltä totesi; ´en tiedä´. Toisen reaktio oli ensin hämmästynyt ja lopulta hän vaan nauroi ja nauroi ja hoki; et tiedä. Vastaus edelleen; ´Niin, en tiedä´. Toisesta se oli käsittämätöntä, että siinä asemassa oleva henkilö ei tiennyt vastausta hänen esittämään kysymykseen. Ja tässäkin minua puhutteli se, että hän oli täysin sinut asian kanssa - ei ajatellut, että edes pitäisi tietää.

Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.  Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. I Kor. 13:9-13.